torstai 27. kesäkuuta 2013

Tähtien joukossa-ristikon ratkaisu

"Tapasipa Joonas täällä vanhat suosikkinsa Ohukaisen ja Paksukaisen ja vietti Mikki-Hiiren, Aku Ankan ja Felix-kissan seurassa hauskoja hetkiä."



tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tähtien joukossa

"Joonas matkusti junalla halki Yhdysvaltojen New Yorkista Hollywoodiin - filmitähtien kaupunkiin Tyynen valtameren rannalla. Tunnettuna maailmanmatkaajana hänelle esiteltiin elokuvastudioita, paikkoja joissa filmejä tehdään."

torstai 20. kesäkuuta 2013

Jenkeissä-ristikon ratkaisu

"Yhtäkkiä huoneeseen astui naamioitu rosvo ja huusi: - Kädet ylös! Joonas nosti hitaasti kätensä, mutta heitti samalla termospullon rosvon päähän tainnuttavalla voimalla. Tästä teostaan Joonas nimitettiin kunniaporvariksi ja hänelle luovutettiin kaupungin avain arvonsa merkiksi."

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Jenkeissä

"New Yorkissa Joonas huristeli maanalaisella rautatiellä vilkkaasti liikennöityjen katujen alla. Päästyään majapaikkaansa pilvenpiirtäjän 68. kerrokseen hän istahti levähtämään ja seurasi samalla televisiovastaanottimen kuvalevyltä jännittävän nyrkkeilyottelun tapahtumia."

torstai 13. kesäkuuta 2013

Pohjois-Amerikassa-ristikon ratkaisu

"Kanadassa Joonas sai oppaakseen ratsupoliisi Kingin. Yhdessä kahvinjuojien kuningas ja punatakki kokivat huimia seikkailuja. Joonaksen mielestä oli jännittävintä, kun hän terästynnyrissä laski suuren Niagaran putouksen. Muutama mustelma siinä hänelle tuli, mutta hyvä Rosita-kahvi sai matkan haitat unohduksiin."

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pohjois-Amerikassa

"Arvatkaapa, miten Joonas matkusti napaseudun hämärässä Pohjois-Amerikan mantereelle? Aivan oikein - koiravaljakolla. Sellaisissa vetopeleissä muutkin jäätiköillä matkaajat kulkevat."

torstai 6. kesäkuuta 2013

Jäätiköllä-ristikon ratkaisu

"- Täällähän on kylmä kuin jäätelötehtaassa, tervehti Joonas lumimajansa eli iglun edustalla hyöriviä eskimoja. He olivat juuri palanneet kajakeillaan hylkeenpyyntimatkalta ja pari elävänä pyydystettyä poikasta leikki lumessa."

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Jäätiköllä

"Kastrupin lentokentällä Joonas nousi suureen lentokoneeseen, joka vei hänet kauas Grönlantiin, eskimojen ja jääkarhujen maahan."